tiistai 6. marraskuuta 2012

Pupu tuli taloon

Saimme sitten perheenlisäystä viime perjantaina. Meidän piti saada naapuriltamme kaksi pupua joita he eivät voi pitää, mutta jonkun aiemman ostajan kanssa oli käynyt väärinkäsitys ja puput menivätkin lopulta sinne. Meille siitä ehti kuitenkin aiheutua melkoinen pupukuume, ja päätimme joka tapauksessa hankkia pupun tai pari. Oli ihana päästä itse valitsemaan sopiva, ja Tori.fi:stä näinkin ilmoituksen Halista kuvineen - ja olin myyty! Perjantaina meidän piti vain mennä katsomaan sitä, mutta niinhän siinä sitten kävi, että löysin itseni istumassa auton etupenkillä sylissä kantokoppa ja pupu. Häkin saimme kasvattajalta ja muun tarpeellisen olimme ehtineet ostaa.

Hali 3 kk <3


Pupun virallinen nimi on Kiss Me Quick ja kutsumanimeksi tuli Hali. Tosin sillä on jo monta muutakin nimeä :-) Kotiutunut se on hyvin. Se on hirmuisen utelias nuori neiti ja tutkii suurella mielenkiinnolla kaikki kolot mihin ikinä pääsee. Vietin juuri hyvän tovin houkutellen sitä sohvan alta pois banaanin avulla. Hankintalistassa on nyt semmoinen sohva jonka alle ei pääse..

Niki on hyvällä käytöksellään yllättänyt minut pahemman kerran. Monet nuuhkaisut on vaihdettu ja pupu vilistää meillä vapaana aina kun olemme kotona. Valvoa niitä kuitenkin pitää vielä pitkään ettei satu mitään. Pari kertaa Niki on sille murahtanut - se kun ei ole ikinä pitänyt siitä, että muut eläimet tulevat lähelle kun se nukkuu jossain. Siitäkin olen hämmästynyt, että saalistuvietti  ei ole juurikaan näyttänyt heräävän edes silloin kun Hali saa hepulin ja spurttailee ympäri asuntoa heitellen takajalkojaan ilmaan. Vähän tietysti tekisi mieli mennä perään, mutta tähän asti Niki on suhtautunut uskomattoman rauhallisesti - katsellen ja ihmetellen. Se ei ilmeisesti yhdistä Halia metsien jäniksiin joiden jahtaaminen on sen lempipuuhaa :-)


Vilahdus puuperosta ja uusi hieno kantokoppa!




Hali lempipaikallaan häkkinsä päällä


Sylissä Hali ei vielä pitkään viihdy mutta ymmärtäähän sen, maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa joita pitää päästä tutkimaan heti eikä kohta. Jotta se tottuisi käsittelyyn ja meihin paremmin, olemme ruvenneet syöttämään sille kaikki herkut, kuten banaanin- ja omenanpalat, sylissä ja kädestä. Silloin sillä ei ole kiire mihinkään :) Tarpeensa se tekee häkkiin ja pääosin häkissä olevaan laatikkoon, kiitos kasvattajan joka alusta asti on sitä sisäsiistiksi opettanut. Olin jo unohtanut kuinka mielenkiintoisia eläimiä pienet puput ovat. Halin touhuja seuratessa vierähtää helposti pitkä tovi!

2 kommenttia:

  1. Itsekkin haluaisin pupun. Mutta en tiedä voinko ottaa sellaista vilkkaan kääpiömäyräkoiran luokse. Koirani kun vahtii reviiriään niin tiukasti��.

    VastaaPoista